Urasuunnittelua Mindfindr-palvelulla


Mindfindr-soveltuvuusarvio antaa lisäinformaatiota ammatillisen ja urasuunnittelun tueksi

Urasuunnittelu mielletään helposti lähinnä peruskoulun jälkeiseen ammatinvalintaan liittyväksi. Kuitenkin yhä useammin nykyinen nopeutunut ammattirakenteen muutos - elämäntilanteen muutosten ohella - johtaa siihen, että urasuunnittelu voi tulla ajankohtaiseksi useita kertoja työuran aikana. Elämänkokemus ja ajan myötä muuttuvat arvot ja niihin kytkeytyvät motivaatiotekijät voivat myös saada hakeutumaan uudenlaisiin työtehtäviin.

Soveltuvuusarviointeja käytetään esimerkiksi organisaatiomuutoksissa osana organisaatioiden henkilöstön kehittämiseen liittyvää toimintaa sekä tukemaan henkilöiden uudelleensijoittumisvalmennusta.

Itsetuntemus, omien kykyjen ja persoonallisuuden arviointi ovat oleellinen osa urasuunnittelua. Testattavalla saattaa myös olla epärealistisia odotuksia. Soveltuvuusarvioinnista on hyötyä, vaikka tulokset eivät olisikaan toivotunlaisia. Usein soveltuvuusarviot jäsentävät henkilön minäkuvaa ja tuovat esille tiettyjä piirteitä, heikkouksia ja vahvuuksia. Tärkeätä on myös huomioida, mikä on henkilön ajankohtainen ja tavoitekoulutustaso.

Mindfindr sisältää tiiviin persoonallisuuskuvauksen ja tietoa kyvykkyyspotentiaalista. Lisäksi raportissa on arvio valmiuksista kehittyä esimiehenä ja johtajana.

Kuvassa nähdään kuvitteellinen esimerkki erittäin poikkeuksellisesta profiilista, joka mahdollistaisi näitä valmiuksia ilmentävälle henkilölle toimimisen menestyksellä mm. kirurgina tai hävittäjälentäjänä. Nämä tehtävät edellyttävät korkea-asteen koulutusta, kirurgin tehtävä vieläpä lääketieteellistä erikoistumiskoulutusta. Toisaalta mikäli henkilö haluaa näine valmiuksineen suuntautua lyhyen koulutuksen jälkeen suoraan työelämään, hän voi menestyksellä toimia esimerkiksi vaativissa, itsenäistä toimintakykyä edellyttävissä kuljetusalan tehtävissä.

Huomataan, että kaikille listatuille tehtäville on koulutusvaatimuksesta riippumatta ominaista merkittävä vastuu tilanteissa, joissa ei ole mahdollista tukeutua välittömästi muiden apuun ja tukeen. Edelleen tehtävät voivat olla muiden ihmisten kannalta riskinalaisia (mm. kirurgi, veturinkuljettaja) ja/tai vaarallisia myös tekijälle itselleen (sukeltaja, hävittäjälentäjä), mikäli tekijä ei hallitse itseään ja tehtäväkenttäänsä tai luota itseensä paineenalaisissa tilanteissa.

Soveltuvuusarvioiden pohjalta voidaan tehdä arvioita ja päätelmiä, mutta kuitenkin on muistettava, että yksittäinen arvio ei ole koko totuus. Mitä vaativampi tehtävä, sitä useammalla tavalla niin organisaation kuin tekijänkin tulisi varmistaa tehtävän ja tekijän yhteensopivuus - muistaen, että ihminen myös muuttuu ja voi kehittää kompetenssipotentiaaliaan edelleen.

Screenshot 01
Osallistujan profiili kirurgin tehtävään

 

Screenshot 02
Ammattikohtaiset soveltuvuudet

Soveltuvuusarvioinnissa on tärkeätä noudattaa testausta koskevia ohjeita. Soveltuvuusarvio palvelee vastaajaa itseään, joten siihen kannattaa suhtautua asiallisesti ja rehellisesti.

Nuoremmalla iällä valintoja tehdään monesti hyvinkin epävarmalta pohjalta. Uravalintaan saattavat ymmärrettävästi vaikuttaa mm. kavereiden mielipiteet. Uravalinnasta kannattaa keskustella myös perheen, ystävien ja opinto-ohjaajan kanssa.

“Uravalinta on yksi elämän suurimmista päätöksistä” Valmennuksen ja ohjauksen tehtävänä on henkilön auttaminen niin, että tämä tekisi mahdollisimman järkeviä valintoja omien vahvuuksiensa ja toisaalta näköpiirissä olevien työelämän mahdollisuuksien valossa. Motivaatio ja aito kiinnostus ohjaavat usein päätöksiä voimakkaasti. Näiden ohella tarvitaan tietoa soveltuvuudesta ja työmarkkinoista.

Yksilön kannalta oikeat valinnat vähentävät pettymyksiä ja tukevat oman paikan löytämistä yhä enemmän erikoisasiantuntemukseen perustuvilla työmarkkinoilla.

Mindfindr auttaa sinua selvittämään sinulle sopivimmat yleisimmät ammatit.

Urasuunnittelua tukeva Mindfindr-soveltuvuusarvio voidaan toteuttaa monin eri tavoin. Käyttäjät voidaan ohjata soveltuvuusarviointiin vaikkapa suoraan lomakkeella.

Mindfindr-palvelu tarjoaa kattavan listan eri ammateista. Mikäli organisaatiollanne/yrityksellänne on tarve saada erityisiä ammatteja ja tehtäviä palvelun piiriin, olettehan yhteydessä kehittämistiimiimme: tuki@mindfindr.com tai 040 578 8750.

© Mindfindr Oy 2024