Mindfindr soveltuvuusarvioiden toteutus
Monesti testien järjestäminen aiheuttaa työtä ja kustannuksia. Tietotekniikan avulla testien järjestämiseen, organisointiin ja toteuttamiseen liittyviä toimenpiteitä voidaan virtaviivaistaa ja helpottaa. Tulokset ovat yhdessä paikassa. Eri testituloksiin päästään nopeasti. Testituloksia on mahdollista vertailla.
Perinteisesti psykologisten soveltuvuusarvioiden järjestäminen on ollut työlästä ja paljon aikaa vievää.
Maailma on kuitenkin muuttunut. Psykologiset soveltuvuusarvioinnit ovat siirtyneet ja/tai siirtymässä digitaaliseen maailmaan. Verkkopalveluiden etuina ovat mm. joustavuus, helppokäyttöisyys sekä reaaliaikaisuus. Ne ovat myös erittäin kustannustehokkaita. Edut korostuvat erityisesti toistuvaisluonteisissa sovellusarvioinneissa sekä tilanteissa, joissa on runsaasti osallistujia.
Lisäarvo, kustannukset ja säästöt
Kustannuksia aiheuttavat paitsi testin hinta myös testauksen järjestäminen, johon sisältyy useita eri työvaiheita. Työtä aiheuttavat mm.
- Testin kohderyhmän määrittäminen
- Testeistä tiedottaminen ja ohjeistaminen
- Testin järjestäminen ja toteuttaminen
- Testitulosten hallinta, siirto- ja arkistointi
- Testiin liittyvät palautteet
Lisäksi ennalta arvaamattomat tilanteet, epäonnistuneet testit ym. saattavat aiheuttaa ongelmia ja turhaa työtä.
Kehittyneillä verkkopalveluilla voidaan oleellisesti tehostaa testien järjestämiseen liittyviä asioita (ohjeistus, viestintä, analysointi, vertailu, testitulosten siirto jne.).
Psykologisten soveltuvuusarviointien järjestäminen Mindfindr-palvelulla
Testien kohderyhmät, olosuhteet ja tavoitteet saattavat vaihdella merkittävästi. Mindfindr-palvelussa soveltuvuusarvioiden järjestämiseen ja toteuttamiseen on useita erilaisia menetelmiä.
1. Osallistujien kutsuminen kutsukoodilla
Mindfindrissa jokaiseen testiin voidaan liittää haluttu määrä kutsukoodeja. Kutsukoodit voidaan toimittaa testiin osallistujille vapaasti esimerkiksi sähköpostilla tai vaikkapa paperilapulla.
Kutsukoodit ovat kuusikirjaimisia koodeja joiden avulla käyttäjät liittyvät testehin. Testin järjestäjä voi hallinnoida koodeja haluamallaan tavalla.
Mindfindr järjestelmään ei tallennu informaatiota siitä, kuka testiin osallistuja on vaan tieto koodiin liittyvästä osallistujasta on ainoastaan testiin osallistuvalla ja kutsukoodeja hallinnoivalla järjestäjällä.
2. Osallistujien liittäminen testiin sähköpostilla
Osallistujien perustiedot voidaan liittää suoraan testiin. Mindfindr palvelun kautta käyttäjille voidaan lähettää sähköpostilla kutsu.
Mindfindrissa on myös ns. “import”-ominaisuus, jonka avulla testeihin voidaan tuoda suurempia määriä käyttäjiä samalla kerralla.
3. Testiin rekisteröityminen lomakkeella
Jokaiseen testiin voidaan liittää oma rekisteröitymisliittymä/lomake. Testiin osallistuvat tahot voidaan ohjata testikohtaiselle rekisteröitymissivulle. Osallistuja siirtyy testin rekisteröitymislomakkeelle, täydentää nimi ja yhteystiedot sekä suorittaa testin.
Osallistujan tiedot ja testitulokset tallentuvat Mindfindriin.
4. Integraatiot tietojärjestelmiin ja prosesseihin
Mindfindr palvelussa on kehittyneet rajapintaratkaisut, joiden avulla soveltuvuusarviot voidaan liittää osaksi erilaisia tietojärjestelmiä (hr-järjestelmät, cv-pankit jne.) ja -prosesseja (urasuunnittelu, rekrytointi, valmennus- ja henkilöstön kehittäminen).